Muse

Musiikkivideot, nuo musiikillisen ja kuvataiteellisen kultuurin helmet! Ja, paskat. Montako kertaa tulee nykyään pysähdyttyä oikein katsomaan jotain musiikkivideota? Aika harvoin.

Nyt on vaihteeksi kuitenkin tehty musiikkivideo, jota varten kannattaa pysähtyä. Varsinkin jos pidät Musesta, tai länkkäreistä, kung-fu-, fantasia tai scifi-elokuvista. Itse fanitan kaikkia, joten tämä video oli helmi!

Suomi UG

Etteivät kaikki postaukset mene omien ja kavereiden bileiden mainostamiseksi ohessa hieman tietoa mielenkiintoisesta näyttelystä.

Harva meistä Gommia ja Pommia lapsena katselleista tietää, että M.A. Numminen oli aikansa radikaaleimpia taiteilijoita laulaen muun muassa Sukupuolioppaita ja Suomen lakitekstejä. Suomen kansalliskirjaston gallerian “SHH! Suomi-Underground”-näyttelyssä näkyy Nummisen lisäksi muitakin nykyisin tuttuja kasvoja. Muun muassa Iltalehden pikkutuhma kolumnisti Seppo Hyrkäs viilettää hämärässä lyhytelokuvassa.

Suomalainen underground-meno oli sekoitus ironiaa ja anarkiaa. Kukoistuskausi oli lyhyt, mutta aktiivinen vuosina 1967-1970. Tekijöitä oli oikeastaan vain kahdessa kaupungissa Turussa ja Helsingissä, joissa aktiivisia tekijöitä oli muutamia kymmeniä. Underground oli poliittista, mutta ei puoluepoliittista. Yhteistä monille undergroundin tekijöille oli vaikuttaminen monella kulttuurin saralla. Nykyään monet tuon ajan teoksista ovat keräilyharvinaisuuksia.

Suomi UG on monesti väärinkin perustein leimattu vain shokeeraamiseksi, osaksi varmasti taiteilijanimi Spermin alastonperformanssien takia. Toisaalta täytyy muistaa, että tuohon aikaan shokeeraaminen oli myös paljon helpompaa. Nykypäivään verrattuna monet aikansa tempauksista eivät ole yleistä tehoaan menettäneet, mutta shokkiarvoaan kuitenkin. Tämä johtuu myös siitä, että hyvin pitkälti monet UG-tempaukset olivat täyttä dadaa, joilla ei ollutkaan sen syvempää merkitystä. Se, jos mikä hämmensi sen ajan yhteiskuntaa.

Näyttely on kohtuullisen pieni, mutta kiinnostavaa materiaalia löytyy kosolti niin printti, audio- kuin liikkuvan kuvan puolelta. Yle Teemalla alkaa keväällä 2007 neliosainen dokumenttisarja “Maanalaista menoa”, jossa Suomi Undergroundiin pureudutaan syvemmälle. Erittäin antoisa näyttely ja täytyy nostaa aikaansa noille aikansa pioneereille, jotka vankilatuomioiden uhallakin tekivät päräyttäviä tempauksia ja mielenkiintoista taidetta.

Undergroundia Ylen Elävässä arkistossa

City-lehden suppea lista Suomi UG-tempauksista

Undergroundin aamunkoitto Suomessa (vaatii Realplayerin)

SHH! Suomalainen underground. Näyttely Kansalliskirjaston Galleriassa (Unioninkatu 36) 16.11.2006–3.3.200. Auki kasiin arki-iltoisin, eli ehtii duuninkin jälkeen.

Babel

Elokuva on taulu. Ja näitä tauluja on tietenkin erilaisia, mutta on taideteoksissa usein jotain samaakin. Yleensä elokuvan alussa tehdään kehys ja sitten sen sisään maalataan itse teos. Kehys on usein alustus jossa jotkin tapahtumat määrittelevät mitä päähenkilö tulee tekemään elokuvassa –  yrittääkö hän saada rosvon kiinni, löytää arteen, voittaa naisen rakkauden tai vaikka pelastaa maailman.

Babel on taulu. Babel on erittäin hyvä taulu. Babelissa ei ole kehystä, mikä on loistavaa. Alejandro González Iñárritun ohjaamassa elokuvassa ei määritellä edellämainitun kaltaisesti jotain juonirunkoa ja näin kerrota katsojalle mitä leffassa tulee tapahtumaan. Itseasiassa elokuvassa ei edes ole päähenkilöä, saati sankareita tai pelastettavaa maailmaa. Pidän siitä ettei katsojaa johdatella vaan annetaan mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun ja babelissa katsojalle annetaankin paljon ajateltavaa. Se on kertomus vaikeista tilanteista ja kuinka ihmiset toimivat niissä niin kovin eri tavalla. Se on myös kertomus rakkaudesta ja sen kaipuusta. Kertomukset sijoittuvat USA:n, Meksikoon, Japaniin ja Marokkoon.

Alejandro González Iñárritun kuvaukset näistä eri maista ovat erittäin aitoja ja kliseettömiä. Musiikki on loistava ja näyttelijät taas loistavasti castattu. Varsinkin Rinko Kikuchi kuuromykkänä japanilaisena tyttönä ja kaikki lapset ovat olleet löytöjä. Taas sanalla tarkoitan tietenkin Iñárritun edellisiä elokuvia 21 Grams ja Amores perros, joista jälkimmäisessä tässäkin elokuvassa esiintyvä Gael García Bernal loisti ja joista ensimmäisessä Cathrine Zeta-Jones tekee vähiten inhoamani roolisuorituksen. Babel on mielestäni yksi vuoden 2006 parhaita elokuvia.