Kiasma – Tarinankertojien aika

Patsas jota ei ollut. Hevonen ilman hevosta. Kiasman uuden Tarinankertojien aika -näyttelyn salissa jäin jumittamaan hevospatsasta, mikä koostui pelkistä kavioista jalustalla. Tämän “näkymättömän” hevosen pystyi kuitenkin helposti hahmottamaan seisomaan ylväänä. Vaikuttavaa.

Näyttely oli valokuvapainotteinen. Valokuvateoksista paras oli Elena Vorobyevan ja Viktor Vorobyevin: “Kazakstan. Sininen kausi, 2002-2005″. He olivat kuvanneet ehjän kokoelman vihertävänsinisiä asioita roskatynnyreistä betoniseiniin. Maalina oli käytetty Kazakstanin uutta turkoosia lempiväriä nimeltään “Kok”, joka oli korvannut neuvostoajan vähän vähemmän vapaaehtoisen lempivärin – punaisen.

Muista valokuvateoksista en lämmennyt. Kolmannen maailman maissa matkustaneena, valokuvat ränsistyneistä bussipysäkeistä, moskeijoista tai autiotaloista eivät saanet minussa aikaan mitään tunteita. Peruskamaa. Niin, ja lisäksi minun mielestä valokuvataiteessa kuvaajan tulee “tehdä” taidetta kamerallaan, eli löytää kiinnostavia tai uusia näkökulmia olemassaoleviin asioihin.

Moskovalaisen kuraattori Viktor Misiano koostama näyttely avautuu tänään 21.6., loppuen 30.9. Kiasma kuvailee näyttelyä näin: Teosten kautta avautuu näkymiä lähes epätodelliselta vaikuttavaan ympäristöön, jossa useat aikakaudet elävät sulassa sovussa: shamaanit ja vaeltavat dervissit, esihistorialliset hautakummut, moskeijoiden kupolit ja minareetit, teollisuuslaitosten piiput ja neuvostoajan jättämät rauniot ja saastunut ympäristö, rapistuvat betonilähiöt ja koristeellinen fantasia-arkkitehtuuri.