Kaizers Orchestra, Tavastia 25.3.2008

Jos olisin rahoitusexpertti ja Kaizers Orchestra listattu osakeyhtiö, antaisin nyt ostosuosituksen. Keikoilla tulee käytyä nykyään harmittavan vähän, mutta nyt todellakin osui kohdalle ehdottoman ensiluokkainen helmi joka palautti uskon keikkakalenterin täyttämiseen myös arkipäivinä. Norjalainen Kaizers Orchestra on nimittäin yhtye, joka todella panee itsensä peliin ja tekee kaikkensa jotta fanit viihtyisivät. Lisäksi heidän musiikkinsa on mukaansatempaavaa ja tuoretta.

Itse en vielä eilen Tavastialle saapuessani kuulunut “faneihin” sillä sain ensikosketukseni bändiin vasta tänä kyseisenä iltana. Heti ensitahdeista lähtien oli kuitenkin selvää että tulisin pitämään soitannasta, sillä ensimmäinen kappale toi läheisesti mieleen toisen eksentrisen norjalaisryhmän, Bogus Blimpin, joka on pyörinyt iPodissani jo joitakin vuosia. Tarjolla on siis hieman erikoisempaa indie-kamaa, eräänlaista kakofonista sirkusrokkia, jossa tyylilajilla ei ole niinkään väliä, kunhan se tehdään “Rock ‘n’ Rollin nimissä”, kuten solisti asian ilmaisi.

Mehukkaan musiikin lisäksi Kaizerit tekivät ensikappaleesta lähtien selväksi, että esiintymässä maailmanluokan keikka- ja showbändi. Lavarekvisiitta toi mieleen Söderkullan Mummolan interiöörin aina kaasunaamaripäistä kosketinsoittajaa myöten ja instrumentteina toimivat parhaaseen Stomp-tyyliin välillä myös rautakanget ja peltiset roskatynnyrit. Tunnelmat vaihtelivat miehisestä White Stripes-rockista Billie Jean -discosfääreihin kun taas välillä kitaristit tiluttivat ilmiselvässä Iron Maiden -nostalgiassa. Myös gospelmeininkiä tavoiteltiin keikan loppupuolella ja kuuluipa esitykseen Ennio Morricone -henkinen vislaustuokiokin (kontrabasisti on kuulemma Norjan mestari vihellyksessä, mitä ei näytteen perusteella ole vaikea uskoa).

Yleisö sai myös kysyä bändiltä kysymyksiä Talk-show-tyyliin kappaleiden välissä ja parhaat kysymykset palkittiin oluella jonka sai noutaa keikan jälkeen bäkkäriltä. Illan kruunasi kuitenkin yhtyeen täydellinen fuusio yleisön kanssa, kun laulaja nosti lavalle kymmenisen fania joraamaan täysillä samalla kun laulaja itse ja kitaristi lähtivät jammailemaan yleisön sekaan ja yläbaarin portaille. Kokonaisuutena erittäin menevä ja hymyn suupieliin nostattava, erittäin positiivinen kokemus. I like it Yeah!

Indian Traffic Cam (1:06)

Who says we need traffic lights:

PIXAR – 20 vuotta animaatioita

PIXAR – 20 vuotta animaatioita
Taidemuseo Tennispalatsi 30.1. – 27.4.2008

—

Pixar ja etenkin sen keulakuva John Lasseter jatkavat voittokulkuaan uudella Rottatouille leffalla, joka on jälleen askel eteenpäin teknisesti järisyttävän upean ja samalla käsinkosketeltavan uskottavan (ei realistisen, vaan uskottavan) satumiljöön luomisessa valkokankaalle. Leffa on erittäin hyvä, mutta suosittelen ennen DVD:n vuokraamista käymään tarkastamassa Tennarin Pixar-näyttelyn.

John Lasseterin mukaan elokuvaan tarvitaan kolme asiaa: maailma, hahmo, ja tarina. Tämä on myös nyt Helsingissä olevan näyttelyn punainen lanka, ja etenkin hahmojen rakentamisen maailmaan on keskitytty vahvasti. Kun näkee, miten esim. ihmeperheen tarinan pienten sivuhahmojenkin kehittelyyn on teetetty kymmeniä eri versioita kymmenillä eri tekijöillä, muistaa arvostaa sitä valtavaa työmäärää joka on uhrattava näiden hurmaavien tarinoiden työstämiseen valmiiksi elokuvaksi. Hauskaa on myös huomata, että vielä digiaikana perinteiset kuvanveistäjät työstävät hahmot lopulliseen muotoonsa ennen niiden siirtämistä bittitilaan x, y ja z koordinaateiksi ja muiksi häkellyttävän monimutkaisiksi attribuuttien yhdistelmiksi.

Näyttely tarjoaa myös katsauksen Pixarin historiaan ja esillä ovat myös Hra Lasseterin ja Pixarin alkuaikojen tärkeimmät lyhytelokuvat, jotka näyttävät hieman kömpelöstä animaatiosta huolimatta yllättävänkin ajankohtaisilta. Hyvä tarina on toki ajaton. Hauskana kuriositeettina mukana on pari psykedeelisempääkin teosta (muistattehan ne ysärimusavideot jossa pökerryttävä määrä värejä ja geometrisia muotoja vyörytettiin musan tahdissa verkkokalvoille ihan vaan siksi että pystyttiin). Toy Story zoetrooppi on myös nasta, mutta epileptikot varokoot tätä. Tarinankehittelyvaiheeseen olisin kaivannut vielä hieman lisävalaistusta sillä tämä jäi ehdottomasti pienimmälle huomiolle, mutta yhtäkaikki kyseessä on erittäin yleissivistävä paketti kenelle tahansa leffojen/visuaalisten taitojen/tarinankerronnan diggareille.

Vankan tietoruiskeen jälkeen Pixarin rottamainen uutukainen on entistä nautittavampi, kuin illallinen hyvässä ravintolassa, jossa jokaisen ruoan alkuperä juottovasikan nimeä ja sukuhistoriaa myöten kerrotaan pikkutarkasti illallisseurueelle. Lisäksi maltan tuskin odottaa WALL-E elokuvaa, joka esillä olleista otoksista päätellen vie visuaalisen ilottelun jälleen uudelle tasolle – tällä kertaa robottien parissa.

Ritari Ässä palaa ruutuun – K.I.T.T. on Transformer!

Tässäpä ainakin omalle sukupolvelleni erittäin sykähdyttävä kulttuuriuutinen. NBC elvyyttää Knight Rider sarjan ja kiitos tämänkesäisen Transformers -elokuvan menestyksen, K.I.T.T. pystynee muuttamaan muotoaan – siitä ei ole vielä tietoa onko muuttunut moodi robotti vai joku muu laite. Alkuperäinen Televisionaryn uutinen täällä.

Paperitaidetta

Kaikkihan me pienenä askartelimme paskartelimme lumihiutaleita paperista. Pienellä vaivalla sai aikaan hyvännäköisiä symmetrisiä kuvioita, joita sitten liimailtiin ikkunaan joulun alla. No, Peter Callesen vie homman aika uusiin sfääreihin omilla paperiveistoksillaan.

aNarkiAA! (ja enemmän rakkautta) pt.2

Beyond Beats & Rhymes

Kohtuullisen mitäänsanomaton hiphop-dokumentti. Ainoa syy tarkastaa on pari totaalisen vaivaannuttavaa (artisteille) haastattelukohtausta. Dokkarin ohjaaja ei löydä juuri mitään kiinnostavaa näkökantaa juuri mihinkään.

HINTSUSTI MITÄÄN

From London To Brighton

Kengännauhabudjetilla kyhätty pakotrilleri on todella vaikuttavaa katsottavaa. Loppuvaiheessa elokuvaa tunnelma yltyy todella riivaavaksi. Tässä elokuvassa on myös eräs kuumottavimmista pahiksista pitkään aikaan.

TUOTANTOKUSTANNUSTEN ANARKIAA

Black Book

Jos Englantilainen potilas tapahtuisi toisessa maailmansodassa ja olisi hyvä elokuva, se olisi tämä. Verhoevenin elokuva on kaiken hypen arvoinen. Loistavat henkilöhahmot ja mielenkiintoinen juoni. Festareiden paras elokuva?

RAKKAUTTA ELOKUVAAN

Tulossa:

Cocaine Cowboys

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

aNarkiAA! (ja ehkä vähän rakkautta) pt.1

Meikäläisen Rakkautta & Anarkiaa- arviot. Arvioitu ytimekkäästi parilla lauseella:

Menneet:

Triangle

Honkkarifilkkojen pitkän lamakauden jälkeen kiinnostavaa rytinää. Loppua kohden päädytään aikamoisiin sfääreihin. Kolmen ohjaajan yhteispeli toimii eikä ole mikään gimmick.

LOPPUA KOHDEN YLTYVÄÄ ANARKIAA JA VÄHÄN RAKKAUTTA

 The Interview

Sienna Miller ja Steve Buscemi intiimissä indierainassa. Buscemi on aina loistava ja Sienna Miller on kaunis.

RAKKAUTTA (EPÄTOIVOISTA SELLAISTA)

This Filthy World

Törkyohjaaja John Watersin muistelu-standuptaltiointi. Jos et ole nähnyt miehen leffoja (eli olet sivistymätön juntti) kaikista jutuista ei saa välttämättä niin paljon irti, mutta kaiken kaikkiaan rattoisa ja rajoja rikkova puolitoistatuntinen.

TAATTUA ANARKIAA JO USEAN VUOSIKYMMENEN AJAN

Zoo 

Mustavalkoinen dokumentti hevosiin sekaantujista. Ei (onneksi) 4D-henkistä banaalia mässäilyä, mutta itselle tuli todella ahdistunut olo. Errol Morrisin manttelinperijä?

SAIRASTA RAKKAUTTA

Freestyle 

Kaltaiselleni hiphop-aktivistille ei tuonut juuri uutta materiaalia tai uusia puolia, mutta jos et tiedä freestylestä mitään niin kannattaa katsoa.

SANOJEN ANARKIAA JA RAKKAUTTA MUSIIKKIIN

Tulossa:

Beyond Beats & Rhymes

From London To Brighton

Black Book

Cocaine Cowboys 

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

Katumuotia Lontoosta saatavilla

Häpeämätöntä kaupallista viestintää luvassa.

Ystävämme ja muutenkin oiva tyyppi Jani on avannut puoti.fi -nimisen T-paita-liikkeensä verkkoon. Designin ystävänä tunnettujen Kummalaisten maininnan puoti ansaitsee kuitenkin nimenomaan erittäin street-cred tasoisilla designer-printtipaidoilla, joita Suomesta saa valitettavan usein hakea kantojen alta.

Arvostan.

Rohkeaa sukupuolivalistusta

Ranskassa tehdään sukupuolivalistusta käyttäen tehokkaasti hyväksi mainonnan keinoja. Erittäin paljon pysäyttävämpää ja toimivampaa kuin perinteinen holhoava linja, jota normaalisti Suomessakin näkee. Hyvä Ranska!

Aika taantua yläasteelle 5.1.2007

Juuri kun alkoi tuntua, että Helsingin klubiskenessä puuttuu muna, ilmestyy foorumeille mainoksia klubista, joka mainostaa itseään lauseella “ turpaan vetäminen sopivaa, tänne ei tulla “viihtymään” !!!!!!!!!! jätä vastuuntunto kotiin”. Puuropommi-tapahtuman sielun sukulainen“Glub Yläasteen välitunti” lupaa tuoda sikailun takaisin klubikulttuuriin. Deejiinä onkin Stadin yöelämästä tunnettuja tiskijukkaikoneita, joilta varmaan sikailukin luonnistuu. Levarien takana häärivät Sir Nenis, Dj Perzza #1, Dj Tomba, Turun Säkkinen ja Mr. Milian. Musiikkina kuullaan  italoa, gettotekia, miamibassia, kaikenlaista runks runks ja tumtumtum digidiiii musaa.

Mr.Milian ohjeistaa Lifesaverin boardilla ihmisiä valmistautumaan juhliin seuraavalla tavalla: “ENITEN SUOSITTELEN SITÄ ETTÄ VEDETÄÄN PULLO VIINAA NAAMARIIN NURKAN TAKANA ENNEN RAVINTOLAAN SAAPUMISTA”.

Mielenkiinnolla (ja jonkinlaisella kauhulla) odotamme mitä tuleman pitää.

 Glub Yläasteen välitunti 5.1.2007 Kuudes Linja klo 22->

Aatonaaton elektrokarkelot

Imatran Voima, tuo suomalaisen elektron ykkösvientituote julkaisee tässä kuussa uuden levyn “Welfare state of mind”. Levyn julkaisua juhlistetaan Kuudennella Linjalla 23.12. Taatut tanssit siis tiedossa. Myös dj-puolella on mielenkiintoista pöhinää. Lauteilla Erkko sekä Luuso, jonka Old-School räppimiksaus on aikaansaanut paljon keskustelua.

Mattomarkkinat 14-31.12.2006

Slipmatit ovat pieni, mutta tärkeä osanen dj-kulttuuria. Nämä karheat ja pyöreät matot mahdollistavat vinyylilevyjen kelaamisen edestakaisin. Slipmateillakin voi viestiä. Tai olla viestimättä. Omat slipmatini ovat jonkun Hollantilaisen gabber-lafkan Buddha-kuvioiset. Suurempi tarina slipmatien takana oli, että ne olivat ainoat matot, jotka satuin silloin löytämään. Inhoan gabberia, enkä ole lafkan musaa koskaan kuullutkaan. Nyt ne ovat palvelleet hyvin viisi vuotta, mutta ne eivät kuitenkaan kerro mitään.

Varmaan yleisimmät slipmatit ovat Technicsin logolla varustetut mustat matot.  Nekin ajavat asiansa, mutta ovat kohtuullisen tylsät. Buddha-slipmatit eivät ole aivan niin tylsät, mutta ne ovat rumat. Slipmatit ovat monesti hyödyntämätön resurssi. Niidenkin avulla voisi sanoa jotain. Kertoa tarinan.

Bisquit Stash-galleria antoi 17 suunnittelijalle slipmatin suunniteltavaksi. Torstaista eteenpäin niitä voi ihastella Pursimiehenkadun galleriassa. Kaikki slipmatit ovat myös myytävänä.

Ehkä omat buddhagabber-slipmattinikin löytävät seuraajansa?

Snow Crash

Avatar (Sanskriitti: अवतार, IAST: avatāra) on Intiasta peräisin oleva käsite ja tarkoittaa alunperin jumalolennon inkarnaatiota maan päällä. Suurimmalla osalla sosiaalisesti aktiivisilla yksilöillä verkottuneessa nyky-yhteiskunnassa on käytössään jonkinlainen avatar, tiesivätpä he sitä tai eivät. Keskustelufoorumeilla se on pikkuruinen kuva (yleensä sarjakuvahahmo) kommenttisi vieressä, Habbo-hotellissa moduuleista rakentamasi pikkuinen pikseliriiviö ja Second Lifessa täysin muokattavissa oleva 3D representaatio liha-avaruuden sinusta – tai vaikka lemmikistäsi. Monikaan ei silti tiedä, että avatar-termin toi virtuaalimaailmojen pop-käsitteistöön Neal Stephensonin nyt jo kulttimaineen saavuttanut, lähitulevaisuuteen sijoittuva Snow Crash -scifiromaani.

Kirjassa (ilmestynyt 1992) internetiämme vastaa 3-ulotteinen virtuaalimaailma metaverse, jossa ihmiset ympäri maailman kohtaavat joko omilta koneiltaan (rikkaat) tai julkisista metaverse-kopeista (köyhät). Kirjan protagonisti Hiro Protagonist on freelance-hakkereista viimeisimpiä suurien korporaatioiden dominoimassa kyberavaruudessa ja lisäksi etevä katananheiluttaja. Hommaan syntyy jännitettä kun Snow Crashiksi kutsuttu virus alkaa niittää koomankatkuista satoa niin hakkereiden keskuudessa metaversessa kuin reaalimaailmassa yhteiskunnasta syrjätyneiden piireissä. Sen jälkeen käydään vauhdikkaan seikkailun lomassa läpi USA:n pirstaloituneisuus franchise-minivaltioiden ketjuiksi, venäläisten maihinousu, kristittyjen salaliitto, korruptoitunut liittovaltion poliisi, ja sumerialaisten alkukieleen istuttamat meemivirukset, jotka muuten ovat kirjan mielenkiintoisinta antia. Yleensäkin pohdinta yhteiskunnan ja sen toimintatapojen perustavista säännöistä ja ns. ‘kulttuurigeeneistä’ ja näiden manipuloinnista on kiehtovaa, joskin luvattoman paljon perustetaan pelkästään muinaisille jumaltaruille ja yhteys nykymaailman tietokoneviruksiin on lievästi epäuskottava.

Hämmästyttävää on, kuinka nykymaailman virtuaaliyhteisöjä koekäyttäneenä kirjan digimaailma tuntuu erittäin tutulta. Lähes kaikki mikä on mahdollista kirjan metaversessa on mahdollista tai tulossa mahdolliseksi myös esimerkiksi Linden Labsin Second Lifessa. Linden Labs onkin myöntänyt Stephensonin työn yhdeksi suurimmista innoitajista luomuksensa takana, mikä tekee kirjasta juuri tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisen. Hyvän scifin tapaan teos tarjoilee laajan kattauksen mielikuvituksellisia vimpaimia ja keksintöjä. Näistä hauskimmin kuvattuja ovat rottaotukset, eräänlaiset kulkukoirista tuunatut elävät ohjukset ja kirjan naispäähenkilön Y.T:n puku, josta löytyy Inspector Gadgetmainen apu mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Hiemankin vanhempaa scifiä vertaa usein nykymaailmassa toteutuneisiin tuotteisiin, ja niin on nytkin. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että vaikka netissä liikutaan suuri osa ajasta, ei URL:eja mainita missään, vaan instanssien ja yksilöiden yhteystietoina toimivat edelleen puhelinnumerot. Kännykkäkin on vain yhdellä henkilöistä, ellei kannettavia metaverse -läppäreitä lasketa sellaisiksi. Toteutuneista keksinnöistä mainittakoon ilmiselvä Google Earth ja Y.T:n skeittilaudan älypyörät (smartwheels), jotka säätävät polkupintansa allaolevan maaston mukaan: luonnoksia samalla periaatteella toimivista nakeista alkaa näkemään jo nykyajan konseptiautoissa.

Kirja etenee toimintaelokuvamaisella vauhdilla ja aiheesta toiseen siirrytään joskus pökerryttävän pikaisesti. Tulevaisuusvisio on synkkä, ja kiintopisteineen nykypäivään nähden hälyttäväkin, mutta ylävireinen kerronta pitää fiiliksen yllä alusta loppuun. Yhteenvetona Snow Crashia voi suositella kaikille nykymedioiden parissa puuhasteleville sekä toki hyvän (scifi)seikkailukirjallisuuden ystäville yleensä.

Teknoseksuaali: uusi miehen malli?

Metroseksuaalit, fruittarit, samurait, isukit, erokset, trimmaajat…

Viime vuosina miehiä on ahkerasti tungettu markkinoijien toimesta kaikenlaisiin muotteihin, jotta näille uusille kohderyhmille luodut toinen toistaan välttämättömämmät lifestyle -tuotteet saataisiin mahdollisimman liukkaasti kaupasta uuden, impulsiivisen maanisesti kuluttavan uroskuluttajan näppeihin. Naisen esineellistäminen ei enää kiinnosta ketään sillä uusi seksiobjekti on mies, jonka voi yhden silmäyksen jälkeen lähinnä asukokonaisuuden perusteella viskata yhteen monista selkeästi rajatuista lokeroista.

Vuosikymmenen jatkunut ja jälleen voimistuva teknohuuma on luonut iloksemme taas uuden kategorian: Teknoseksuaalit. Tekniikasta kiinnostuneisuus ja ei ole enää pelkästään nörttien hommaa, vaan osoittaa miehen olevan älykäs, ajan tasalla ja – mikä kiinnostavinta – jopa potentiaalinen nettimiljonääri. Teknokulttuurista ja uudesta tietoisuuden ajasta ennustetaan ympäristön ja koko maailman pelastusta. Ateisti- tai vähintään agnostikkotiedemiehet ovat uusia esikuvia nuorille ja heidän statuksensa ja vaikutusvaltansa lähentelee rokkistaramaisia sfäärejä. Geek-rakkaudellekin on omistettu jo monituisia saitteja, joista http://www.trekpassions.com/, http://www.nerdpassions.com/ ja http://www.gamingpassions.com/ lienevät suosituimpia. Uutta sexytalkia voi tiputella käyttämällä kuumimpia teknotermejä, kuten macbook pro, blackberry, slingbox, palm, wordpress, ym.

Kilpailu digitaali-eroksen valtakunnassa on silti erittäin kovaa, sillä ‘tietokoneet’ kiinnostuksekseen mainitsevia tyttöjä on deittipalveluissa edelleen vasta yksi sataa miespuolista kohden. Koodarin saantimahkut eivät siis uudesta hypestä huolimatta ole ehkä sittenkään vielä rokkarin tasolla…