Kaizers Orchestra, Tavastia 25.3.2008

Jos olisin rahoitusexpertti ja Kaizers Orchestra listattu osakeyhtiö, antaisin nyt ostosuosituksen. Keikoilla tulee käytyä nykyään harmittavan vähän, mutta nyt todellakin osui kohdalle ehdottoman ensiluokkainen helmi joka palautti uskon keikkakalenterin täyttämiseen myös arkipäivinä. Norjalainen Kaizers Orchestra on nimittäin yhtye, joka todella panee itsensä peliin ja tekee kaikkensa jotta fanit viihtyisivät. Lisäksi heidän musiikkinsa on mukaansatempaavaa ja tuoretta.

Itse en vielä eilen Tavastialle saapuessani kuulunut “faneihin” sillä sain ensikosketukseni bändiin vasta tänä kyseisenä iltana. Heti ensitahdeista lähtien oli kuitenkin selvää että tulisin pitämään soitannasta, sillä ensimmäinen kappale toi läheisesti mieleen toisen eksentrisen norjalaisryhmän, Bogus Blimpin, joka on pyörinyt iPodissani jo joitakin vuosia. Tarjolla on siis hieman erikoisempaa indie-kamaa, eräänlaista kakofonista sirkusrokkia, jossa tyylilajilla ei ole niinkään väliä, kunhan se tehdään “Rock ‘n’ Rollin nimissä”, kuten solisti asian ilmaisi.

Mehukkaan musiikin lisäksi Kaizerit tekivät ensikappaleesta lähtien selväksi, että esiintymässä maailmanluokan keikka- ja showbändi. Lavarekvisiitta toi mieleen Söderkullan Mummolan interiöörin aina kaasunaamaripäistä kosketinsoittajaa myöten ja instrumentteina toimivat parhaaseen Stomp-tyyliin välillä myös rautakanget ja peltiset roskatynnyrit. Tunnelmat vaihtelivat miehisestä White Stripes-rockista Billie Jean -discosfääreihin kun taas välillä kitaristit tiluttivat ilmiselvässä Iron Maiden -nostalgiassa. Myös gospelmeininkiä tavoiteltiin keikan loppupuolella ja kuuluipa esitykseen Ennio Morricone -henkinen vislaustuokiokin (kontrabasisti on kuulemma Norjan mestari vihellyksessä, mitä ei näytteen perusteella ole vaikea uskoa).

Yleisö sai myös kysyä bändiltä kysymyksiä Talk-show-tyyliin kappaleiden välissä ja parhaat kysymykset palkittiin oluella jonka sai noutaa keikan jälkeen bäkkäriltä. Illan kruunasi kuitenkin yhtyeen täydellinen fuusio yleisön kanssa, kun laulaja nosti lavalle kymmenisen fania joraamaan täysillä samalla kun laulaja itse ja kitaristi lähtivät jammailemaan yleisön sekaan ja yläbaarin portaille. Kokonaisuutena erittäin menevä ja hymyn suupieliin nostattava, erittäin positiivinen kokemus. I like it Yeah!

Helsingin Juhlaviikot

Muistutus! Jos haluatte osallistua Helsingin Juhlaviikkoille, muuhunkin kuin taiteidenyöhön ja Art Goes Kapakkaan, kannattaa ohjelma ja liput katsoa jo nyt. Sen verran kerkesin tutustua ohjelmaan, että löysin muutamia mielenkiintoisia tapahtumia. Flow eli ns. “aikuisten ihmisten kaupunkifestivaalit” kiinnostaa kokonaisuudessaan, erityisesti siellä Architecture in Helsinki, !!! (vaikka en siitä mitään tiedäkään) ja Jenny Wilson. Huvilateltassa kuvassa oleva Ayo on kiinnostava, koska siskoni jätti CD:n autoon ja kuuntelin sitä kesäreissussa, Collectif AOC: Question de Directions Kanadalainen kokeellinen sirkus voisi olla hieno myöskin.

Kertojaa jos bongaatte ohjelmistosta jotain hyvii tärppejä!

Flow festivaalit: 17-19.8 Suvilahden Vanha Voimala, Yksi päivä 33€ / kaksi päivää 50€ / kolme päivää 70€.
Ayo: 1.9 Huvila teltassa, 35€
Collectif AOC: Meripuistossa monta esitystä. 35€, mutta ilmeisesti opiskelijoilta vain 15€(?)

Jos elokuun lopussa on hyvät kelit, picnic Huvilateltan ulkopuolella on varteenotettava säästöbudjetin kulttuurivinkki. Viime vuonna ulkopuolelta näki jopa lavalle ja musiikkihan kuuluu ulos hyvin, koska Huvilateltta on nimensä mukaisesti vain teltta.

Kummaa kesämusaa #1

Riipiikö duunipaikan radiosoitto harmaana kesäpäivänä? Eikö omasta iPodistakaan löydy enää freesiä materiaalia? Tuunaa itsesi Bogus Blimp: Similar Artists -kanavalle niin perspektiivisi musamaailmaan ja maailmankaikkeuteen ylipäätään laajenee takuuvarmasti silmissä (tai korvissa).

Pint and We Fall vai onko se Pintandwefall?

…joka tapauksessa, tässä on bändi josta kuulemme vielä. Pintandwefall on bändi täynnä herttaisia Rok-tyttöjä, jotka laulavat haikaloista, imureista ja siitä kumpi on parempi XBOX vai Nintendo.

Eilen 6.linjalla keikalla ja vakuutuin siellä täysin heidän tulevaisuudesta, vaikkakin bändin, jota ei siis ole vielä signattu levy-yhtiöille, matsku on tuottamattoman kuuloista, enkä sen takia aluksi niin lämmennyt heidän MySpace biiseistään. Keikalla tämä tuottamattomuuden fiilis oli vaan plussaa ja heistä säteili ihana viattomuus, mutta myös musikaalinen kyky.

Musiikissa on hieman Franz Ferdinandia ja ripaus Röyksoppia ja jotain Sahara Hotnightsia. Kaikki mimmit lauloivat ja lavaesiintymisessä oli jotain herttaista komiikkaa kun rumpalikin tuli välillä laulamaan lavan eteen nokkahuilun säestämänä. Biisin välissä esitettyyn kysymykseen: “Kuka haluaisi tulla meidän bändiin vaihtamaan ksylofonin kapulat biisien välillä?”, nousi vastaukseksi kaksi kättä. “Eikun kolme“, huusi rumpali, ”mun faijan käsi on myös tuolla pystyssä -aplodit mun faijalle!” Voiko vilpittömyyttä olla rakastamatta?

Ainiin ja bändi voitti viime viikonloppuna Ääni ja Vimma bändikatselmuksen, joten levy-yhtiöt varmasti ryöstävät bändin minä hetkenä hyvänsä. Ja kuulin huhua, että heidän omakustanne on ollut Myymälä2:sen myydyin levy.

Muse

Musiikkivideot, nuo musiikillisen ja kuvataiteellisen kultuurin helmet! Ja, paskat. Montako kertaa tulee nykyään pysähdyttyä oikein katsomaan jotain musiikkivideota? Aika harvoin.

Nyt on vaihteeksi kuitenkin tehty musiikkivideo, jota varten kannattaa pysähtyä. Varsinkin jos pidät Musesta, tai länkkäreistä, kung-fu-, fantasia tai scifi-elokuvista. Itse fanitan kaikkia, joten tämä video oli helmi!

Worldwide X-Mas!=Tapaninpäivän todelliset tanssit

Shameless self-promotion strikes again…

Ei vaan. Oikeasti ehkä triviaalein fakta ja turhin tieto tulevan tapaninpäivän rap-tansseissa on se, että olen yksi deejiistä. Worldwide Tavastialla on nimittäin ehkä tärkein suomalainen rap-instituutio. Tämä kymmenen vuotta vanha hiphop-klubi on ollut monelle ensimmäinen kosketus oikeaan liveräppiin. Sampon & Didierin Tavastialla järjestettyjä klubi-iltoja on ollut valitettavasti viime aikoina harvemmin. Nämäkin ovat vasta toiset tämän vuoden Worldwidet. Toisaalta nykyään räppibileitäkin on jo paljon enemmän. Worldwide oli pitkään lähes ainoa ja on yhäkin se paras.

Ensimmäisen kerran olin Worldwideissa alaikäisenä (rikos on jo nyt varmasti vanhentunut). 18 vuotta täytettyäni on Worldwideja jäänyt väliin vain pari. Tällöinkin olen ollut ulkomailla tai muussa hyvin pahassa esteessä. Tavastia on toiminut itseoikeutetusti aina Worldwiden näyttämönä, lukuun ottamatta muutamaa exkursiota aikojen saatossa Semifinalissa. Worldwiden esiintyjälista vuosien saatossa on ”kuka kukin on suomiräpissä”-hall-of-fame. Ceebrolistics, Nuera, Kehäkettu, Vähäiset Äänet, Juhani, Memmy Posse, Ässä…Lista jatkuu loputtomiin. Ulkomaalaisia artistejakin on ollut useita. Legendaarisimpia keikkoja niistä ovat olleet varmasti J-Live, Common (livebändin kanssa ja ilman), The Roots ja LootPack.

Esiintyjälista on tälläkin kertaa kiinnostava. Lavalle astuu monien mielestä kaksi tämän hetken kiinnostavinta suomiräp-artistia. Kemmuru (Aksim, Jodarok, J-Laini) on tehnyt kiistämättömästi tämän vuoden parhaiten kuuntelua kestävän suomihiphoptuotoksen ”Kehumatta paras”. Sielukkaat biitit sekä uhoamisvapaat omakohtaiset sanoitukset ovat pettämätön yhdistelmä. Itse olen kuunnellut albumin läpi kymmeniä kertoja ja kyllästymistä ei vielä ole näkyvissä. Hienoimpia hetkinä ovat kappaleet ”Koputa puuta” sekä ”Oon”, jotka toivottavasti tullaan kuulemaan myös Tavastian lavalla.

Toisena esiintyjänä on Asa, jonka ensiesiintyminen Worldwiden lavalla tapahtui Suomen ehkä ikimuistoisimmassa freestyle-battlessa, jolloin vastassa oli Rudy, silloin vielä alaikäinen räppilahjakkuus. Rudy veti tällöin pidemmän korren freestylessa. Hieman battlen jälkeen Asalta ilmestyi Punainen tiili-albumi Avain-nimellä. Roihuvuorin pommit eivät kuitenkaan tippuneet kovin pitkälle ja Asan seuraava levy Leijonaa metsästän oli jo paljon monipuolisempaa materiaalia ja ylenmääräinen julistaminen oli vaihdettu monimuotoisempaan ilmaisuun. Uutta ”Terveisiä kaaoksesta”-levyä on tituleerattu myös yhdeksi tämän vuoden parhaista Suomi-albumeista ja Asa on irtaantunut yhä enemmän hiphopin traditioista. Mielenkiintoista live-antia siis tiedossa.

Tapaninpäivän Worldwide-flyeri jatkaa myös mustavalkoisuudessaan klassista WW-flaijereiden saagaa.

Worldwide 26.12 Tavastialla/5 euroa ennen klo 23:00, 8 euroa sen jälkeen.

Aatonaaton elektrokarkelot

Imatran Voima, tuo suomalaisen elektron ykkösvientituote julkaisee tässä kuussa uuden levyn “Welfare state of mind”. Levyn julkaisua juhlistetaan Kuudennella Linjalla 23.12. Taatut tanssit siis tiedossa. Myös dj-puolella on mielenkiintoista pöhinää. Lauteilla Erkko sekä Luuso, jonka Old-School räppimiksaus on aikaansaanut paljon keskustelua.

It’s all gone Pete Tong

kuva: Sophie Laslett

Aika ajoin törmäät sattumalta elokuvaan, joka saa sinut pohtimaan, millaista elämä olisi, jos olisit merkittävällä tavalla erilainen kuin nyt – jos sinulta esimerkiksi puuttuisi kyky, jota suurin osa ihmisistä pitää itsestäänselvyytenä . ‘It’s all gone Pete Tong’ on sellainen elokuva.

Vähänkin klubikulttuuria tuntevat voivat jo elokuvan nimestä päätellä, että kansainvälisen (lähinnä trance-) teknoskenen alueella liikutaan, ja missäs muuallakaan kuin kokaiinin- ja tissinhöyryisellä Ibizan saarella. Nimestään huolimatta elokuva ei kerro Pete Tongista, eikä sen puoleen kenestäkään muustakaan todellisesta maailmanluokan DJ:stä, joita filkan edetessä tosin nähdään kommentoimassa päähenkilön vuoristoratamaista uraa lukuisissa tv-haastatteluissa. Elokuvan keskiössä sekoilee Frankie Wilde -niminen fiktiivinen DJ-suuruus, joka on uransa huipulla: setit vetävät kansaa, ruotsalaiset blondit roikkuvat hihoissa ja psykedeeliset mömmöt elävöittävät muutamat muutoin tylsät hetket. Bile-eliön taivaaseen ratkeaa kuitenkin rako, kun taukoamattoman metelin nakertamat kuulohermot alkavat rykiä ja keikkojen heitto ei suju enää entisellä sykkeellä. Kun levyn tekokin tyssää tapaturmaan ja vaimo lähtee frendin matkaan (muutama kohtaus sen jälkeen kun on vannonut pysyvänsä rinnalla ikuisesti), on mies painettu surutta ketoon ja itsetuhovietti alkaa viemään Frankie-Boyta talutusnuorassaan.

Seuraa perusjuoneltaan melko tyypillinen ‘vaikeuksien kautta voittoon’ -kertomus, joka Hollywoodissa tuotettuna olisi tappanut kilpikonnankin tylsyyteensä ja vaipunut auttamatta helvetin ylemmille piireille muiden tusinaleffojen seuraksi. Onneksi näin ei ole tässä tapauksessa. ‘Pete Tong’ ampuu olohuoneeseen täyslaidallisen riipaisevaa mutta hersyvän hauskaa mustaa huumoria, ilmiömäisiä näyttelijäsuorituksia (etenkin Paul Kaye Wildena on yksinkertaisesti mahtava), upeasti kuvattuja huumesekoiluja ja pistämätöntä musiikillista tyylitajua (niin tanssiosastolla kuin soundtrackilla muutenkin). Leffassa on lisäksi ajattelun arvoista sanomaa ja vaikka se onkin luokiteltu komediaksi, on se yhtä paljon koskettava kuin humoristinen.

Leffan ehdottomiin huippukohtiin kuuluu kaamea kokaiinimäyrä, jonka kaltaisen otuksen voi helposti kuvitella kuuluvan monen addiktin painajaiskuvastoon. Ibizan saari on karuudestaan huolimatta piristävää taustaa elokuvalle, etenkin näin kaamoksen syvimmässä sylissä.

2000-luvun brittikomedioiden ehdotonta kärkeä, mutta ehkä marginaaliseksi klubikulttuuriksi leimautumisen takia unohdettu helmi. Suosittelen kaikille ikään, sukupuoleen ja musiikilliseen suuntautuneisuuteen puuttumatta.

p.s. Mikäli mahdollista, kuuntele elokuva hyvillä kuulokkeilla: miksauskohtaukset kuulostavat tällöin siltä kuin olisit itse dekeillä. Pieni mutta merkittävä kokemusboosteri.