aNarkiAA! (ja enemmän rakkautta) pt.2

Beyond Beats & Rhymes

Kohtuullisen mitäänsanomaton hiphop-dokumentti. Ainoa syy tarkastaa on pari totaalisen vaivaannuttavaa (artisteille) haastattelukohtausta. Dokkarin ohjaaja ei löydä juuri mitään kiinnostavaa näkökantaa juuri mihinkään.

HINTSUSTI MITÄÄN

From London To Brighton

Kengännauhabudjetilla kyhätty pakotrilleri on todella vaikuttavaa katsottavaa. Loppuvaiheessa elokuvaa tunnelma yltyy todella riivaavaksi. Tässä elokuvassa on myös eräs kuumottavimmista pahiksista pitkään aikaan.

TUOTANTOKUSTANNUSTEN ANARKIAA

Black Book

Jos Englantilainen potilas tapahtuisi toisessa maailmansodassa ja olisi hyvä elokuva, se olisi tämä. Verhoevenin elokuva on kaiken hypen arvoinen. Loistavat henkilöhahmot ja mielenkiintoinen juoni. Festareiden paras elokuva?

RAKKAUTTA ELOKUVAAN

Tulossa:

Cocaine Cowboys

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

aNarkiAA! (ja ehkä vähän rakkautta) pt.1

Meikäläisen Rakkautta & Anarkiaa- arviot. Arvioitu ytimekkäästi parilla lauseella:

Menneet:

Triangle

Honkkarifilkkojen pitkän lamakauden jälkeen kiinnostavaa rytinää. Loppua kohden päädytään aikamoisiin sfääreihin. Kolmen ohjaajan yhteispeli toimii eikä ole mikään gimmick.

LOPPUA KOHDEN YLTYVÄÄ ANARKIAA JA VÄHÄN RAKKAUTTA

 The Interview

Sienna Miller ja Steve Buscemi intiimissä indierainassa. Buscemi on aina loistava ja Sienna Miller on kaunis.

RAKKAUTTA (EPÄTOIVOISTA SELLAISTA)

This Filthy World

Törkyohjaaja John Watersin muistelu-standuptaltiointi. Jos et ole nähnyt miehen leffoja (eli olet sivistymätön juntti) kaikista jutuista ei saa välttämättä niin paljon irti, mutta kaiken kaikkiaan rattoisa ja rajoja rikkova puolitoistatuntinen.

TAATTUA ANARKIAA JO USEAN VUOSIKYMMENEN AJAN

Zoo 

Mustavalkoinen dokumentti hevosiin sekaantujista. Ei (onneksi) 4D-henkistä banaalia mässäilyä, mutta itselle tuli todella ahdistunut olo. Errol Morrisin manttelinperijä?

SAIRASTA RAKKAUTTA

Freestyle 

Kaltaiselleni hiphop-aktivistille ei tuonut juuri uutta materiaalia tai uusia puolia, mutta jos et tiedä freestylestä mitään niin kannattaa katsoa.

SANOJEN ANARKIAA JA RAKKAUTTA MUSIIKKIIN

Tulossa:

Beyond Beats & Rhymes

From London To Brighton

Black Book

Cocaine Cowboys 

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

Suomi UG

Etteivät kaikki postaukset mene omien ja kavereiden bileiden mainostamiseksi ohessa hieman tietoa mielenkiintoisesta näyttelystä.

Harva meistä Gommia ja Pommia lapsena katselleista tietää, että M.A. Numminen oli aikansa radikaaleimpia taiteilijoita laulaen muun muassa Sukupuolioppaita ja Suomen lakitekstejä. Suomen kansalliskirjaston gallerian “SHH! Suomi-Underground”-näyttelyssä näkyy Nummisen lisäksi muitakin nykyisin tuttuja kasvoja. Muun muassa Iltalehden pikkutuhma kolumnisti Seppo Hyrkäs viilettää hämärässä lyhytelokuvassa.

Suomalainen underground-meno oli sekoitus ironiaa ja anarkiaa. Kukoistuskausi oli lyhyt, mutta aktiivinen vuosina 1967-1970. Tekijöitä oli oikeastaan vain kahdessa kaupungissa Turussa ja Helsingissä, joissa aktiivisia tekijöitä oli muutamia kymmeniä. Underground oli poliittista, mutta ei puoluepoliittista. Yhteistä monille undergroundin tekijöille oli vaikuttaminen monella kulttuurin saralla. Nykyään monet tuon ajan teoksista ovat keräilyharvinaisuuksia.

Suomi UG on monesti väärinkin perustein leimattu vain shokeeraamiseksi, osaksi varmasti taiteilijanimi Spermin alastonperformanssien takia. Toisaalta täytyy muistaa, että tuohon aikaan shokeeraaminen oli myös paljon helpompaa. Nykypäivään verrattuna monet aikansa tempauksista eivät ole yleistä tehoaan menettäneet, mutta shokkiarvoaan kuitenkin. Tämä johtuu myös siitä, että hyvin pitkälti monet UG-tempaukset olivat täyttä dadaa, joilla ei ollutkaan sen syvempää merkitystä. Se, jos mikä hämmensi sen ajan yhteiskuntaa.

Näyttely on kohtuullisen pieni, mutta kiinnostavaa materiaalia löytyy kosolti niin printti, audio- kuin liikkuvan kuvan puolelta. Yle Teemalla alkaa keväällä 2007 neliosainen dokumenttisarja “Maanalaista menoa”, jossa Suomi Undergroundiin pureudutaan syvemmälle. Erittäin antoisa näyttely ja täytyy nostaa aikaansa noille aikansa pioneereille, jotka vankilatuomioiden uhallakin tekivät päräyttäviä tempauksia ja mielenkiintoista taidetta.

Undergroundia Ylen Elävässä arkistossa

City-lehden suppea lista Suomi UG-tempauksista

Undergroundin aamunkoitto Suomessa (vaatii Realplayerin)

SHH! Suomalainen underground. Näyttely Kansalliskirjaston Galleriassa (Unioninkatu 36) 16.11.2006–3.3.200. Auki kasiin arki-iltoisin, eli ehtii duuninkin jälkeen.

Aika taantua yläasteelle 5.1.2007

Juuri kun alkoi tuntua, että Helsingin klubiskenessä puuttuu muna, ilmestyy foorumeille mainoksia klubista, joka mainostaa itseään lauseella “ turpaan vetäminen sopivaa, tänne ei tulla “viihtymään” !!!!!!!!!! jätä vastuuntunto kotiin”. Puuropommi-tapahtuman sielun sukulainen“Glub Yläasteen välitunti” lupaa tuoda sikailun takaisin klubikulttuuriin. Deejiinä onkin Stadin yöelämästä tunnettuja tiskijukkaikoneita, joilta varmaan sikailukin luonnistuu. Levarien takana häärivät Sir Nenis, Dj Perzza #1, Dj Tomba, Turun Säkkinen ja Mr. Milian. Musiikkina kuullaan  italoa, gettotekia, miamibassia, kaikenlaista runks runks ja tumtumtum digidiiii musaa.

Mr.Milian ohjeistaa Lifesaverin boardilla ihmisiä valmistautumaan juhliin seuraavalla tavalla: “ENITEN SUOSITTELEN SITÄ ETTÄ VEDETÄÄN PULLO VIINAA NAAMARIIN NURKAN TAKANA ENNEN RAVINTOLAAN SAAPUMISTA”.

Mielenkiinnolla (ja jonkinlaisella kauhulla) odotamme mitä tuleman pitää.

 Glub Yläasteen välitunti 5.1.2007 Kuudes Linja klo 22->

Worldwide X-Mas!=Tapaninpäivän todelliset tanssit

Shameless self-promotion strikes again…

Ei vaan. Oikeasti ehkä triviaalein fakta ja turhin tieto tulevan tapaninpäivän rap-tansseissa on se, että olen yksi deejiistä. Worldwide Tavastialla on nimittäin ehkä tärkein suomalainen rap-instituutio. Tämä kymmenen vuotta vanha hiphop-klubi on ollut monelle ensimmäinen kosketus oikeaan liveräppiin. Sampon & Didierin Tavastialla järjestettyjä klubi-iltoja on ollut valitettavasti viime aikoina harvemmin. Nämäkin ovat vasta toiset tämän vuoden Worldwidet. Toisaalta nykyään räppibileitäkin on jo paljon enemmän. Worldwide oli pitkään lähes ainoa ja on yhäkin se paras.

Ensimmäisen kerran olin Worldwideissa alaikäisenä (rikos on jo nyt varmasti vanhentunut). 18 vuotta täytettyäni on Worldwideja jäänyt väliin vain pari. Tällöinkin olen ollut ulkomailla tai muussa hyvin pahassa esteessä. Tavastia on toiminut itseoikeutetusti aina Worldwiden näyttämönä, lukuun ottamatta muutamaa exkursiota aikojen saatossa Semifinalissa. Worldwiden esiintyjälista vuosien saatossa on ”kuka kukin on suomiräpissä”-hall-of-fame. Ceebrolistics, Nuera, Kehäkettu, Vähäiset Äänet, Juhani, Memmy Posse, Ässä…Lista jatkuu loputtomiin. Ulkomaalaisia artistejakin on ollut useita. Legendaarisimpia keikkoja niistä ovat olleet varmasti J-Live, Common (livebändin kanssa ja ilman), The Roots ja LootPack.

Esiintyjälista on tälläkin kertaa kiinnostava. Lavalle astuu monien mielestä kaksi tämän hetken kiinnostavinta suomiräp-artistia. Kemmuru (Aksim, Jodarok, J-Laini) on tehnyt kiistämättömästi tämän vuoden parhaiten kuuntelua kestävän suomihiphoptuotoksen ”Kehumatta paras”. Sielukkaat biitit sekä uhoamisvapaat omakohtaiset sanoitukset ovat pettämätön yhdistelmä. Itse olen kuunnellut albumin läpi kymmeniä kertoja ja kyllästymistä ei vielä ole näkyvissä. Hienoimpia hetkinä ovat kappaleet ”Koputa puuta” sekä ”Oon”, jotka toivottavasti tullaan kuulemaan myös Tavastian lavalla.

Toisena esiintyjänä on Asa, jonka ensiesiintyminen Worldwiden lavalla tapahtui Suomen ehkä ikimuistoisimmassa freestyle-battlessa, jolloin vastassa oli Rudy, silloin vielä alaikäinen räppilahjakkuus. Rudy veti tällöin pidemmän korren freestylessa. Hieman battlen jälkeen Asalta ilmestyi Punainen tiili-albumi Avain-nimellä. Roihuvuorin pommit eivät kuitenkaan tippuneet kovin pitkälle ja Asan seuraava levy Leijonaa metsästän oli jo paljon monipuolisempaa materiaalia ja ylenmääräinen julistaminen oli vaihdettu monimuotoisempaan ilmaisuun. Uutta ”Terveisiä kaaoksesta”-levyä on tituleerattu myös yhdeksi tämän vuoden parhaista Suomi-albumeista ja Asa on irtaantunut yhä enemmän hiphopin traditioista. Mielenkiintoista live-antia siis tiedossa.

Tapaninpäivän Worldwide-flyeri jatkaa myös mustavalkoisuudessaan klassista WW-flaijereiden saagaa.

Worldwide 26.12 Tavastialla/5 euroa ennen klo 23:00, 8 euroa sen jälkeen.

Aatonaaton elektrokarkelot

Imatran Voima, tuo suomalaisen elektron ykkösvientituote julkaisee tässä kuussa uuden levyn “Welfare state of mind”. Levyn julkaisua juhlistetaan Kuudennella Linjalla 23.12. Taatut tanssit siis tiedossa. Myös dj-puolella on mielenkiintoista pöhinää. Lauteilla Erkko sekä Luuso, jonka Old-School räppimiksaus on aikaansaanut paljon keskustelua.

Mattomarkkinat 14-31.12.2006

Slipmatit ovat pieni, mutta tärkeä osanen dj-kulttuuria. Nämä karheat ja pyöreät matot mahdollistavat vinyylilevyjen kelaamisen edestakaisin. Slipmateillakin voi viestiä. Tai olla viestimättä. Omat slipmatini ovat jonkun Hollantilaisen gabber-lafkan Buddha-kuvioiset. Suurempi tarina slipmatien takana oli, että ne olivat ainoat matot, jotka satuin silloin löytämään. Inhoan gabberia, enkä ole lafkan musaa koskaan kuullutkaan. Nyt ne ovat palvelleet hyvin viisi vuotta, mutta ne eivät kuitenkaan kerro mitään.

Varmaan yleisimmät slipmatit ovat Technicsin logolla varustetut mustat matot.  Nekin ajavat asiansa, mutta ovat kohtuullisen tylsät. Buddha-slipmatit eivät ole aivan niin tylsät, mutta ne ovat rumat. Slipmatit ovat monesti hyödyntämätön resurssi. Niidenkin avulla voisi sanoa jotain. Kertoa tarinan.

Bisquit Stash-galleria antoi 17 suunnittelijalle slipmatin suunniteltavaksi. Torstaista eteenpäin niitä voi ihastella Pursimiehenkadun galleriassa. Kaikki slipmatit ovat myös myytävänä.

Ehkä omat buddhagabber-slipmattinikin löytävät seuraajansa?

Stigg Dogg 7.12 We Got Beefissä

“Mä tulin sun uniin ja sä tulit mun muniin”

Punavuoren R.Kelly Stigg Dogg vastaa eräästä hillittömimmästä suomilevystä tänä vuonna. Rapkliseillä leikittelevä “Stigg Dogg” albumi ei jää kuitenkaan yhden vitsin ihmeeksi. Taustat on tehty taidolla ja perustasolta yksinkertaiset hävyttömyydet on nekin tehty pieteetillä. Raidat hykerryttävät vielä useamman kuuntelukerran jälkeen.

Nyt on mahdollisuus nähdä Stigg Dogg livenä torstain ykkösklubilla Blaka Blakassa We Got Beefissä. Stigin liven lisäksi tiskijukkina toimivat residentit Reah ja Rudy. Ilmaista lystiä.

Casino Royale: Bondin venäläistä rulettia

Kauhunsekaisin tuntein menin katsomaan uutta Bondia.

James Bond on nimittäin yksi elämäni tärkeimmistä populaarikulttuurin hahmoista ja muovannut myös ihanneihmiskuvaani. Muistan ala-asteella kuinka upeaa oli katsoa koulupäivän jälkeen nauhalta Sean Conneryn ja Roger Mooren Bondeja. Nuorelle pojankoltiaiselle agentin elämä vaikutti upeimmalta ammatilta mitä maa päällään voisi kantaa.

Kysymykseen Sean Connery vai Roger Moore, en ota kantaa. Sean Connery on uskollisempi Ian Flemingin kirjoille, mutta toisaalta Roger Moore vei karismallaan Bondeja humoristisempaan suuntaan. Muita Bondeja en viitsi edes kommentoida. Paitsi, että Timothy Dalton on huonoin kaikista ja loput myös heikkoja.

Enter the Casino Royale.

Elokuva oli pettymys Bond-elokuvana. Elokuvana itsessään se oli hyvä, jopa yksi vuoden parhaista toimintaelokuvista. Bondit ovat nimittäin minulle populaarikulttuurin Big Maceja. Maistuvat aina hyvälle, mutta eivät koskaan yllätä. Uuteen Bondiin oli yritetty tuoda uusia vivahteita, jotka osaltaan onnistuivat. Toisaalta jos haluaa uudistaa tällaisen kulttihahmon pitää mennä

Kirjaa lukematta täytyy sanoa, että muistikuvat elokuvan tapahtumista etukäteen olivat hatarat. Niitä eivät yhtään paranna edellisen Casino Royalen filmatisoinnin näkeminen. David Niven Bondina, Peter Sellers konnana ja mukana menossa myös Orson Welles! Kuulostaa loistavalta, mutta todellisuudessa on ylipitkää happoista sekoilua. Täten olin lähes avoimin mielin katsomassa elokuvaa. Vaikkakin Daniel Craig ei vastaa minun näkemystäni Bondista ollenkaan.

Uusi Bond pala palalta

Aloitus: Täysin vääränlainen Bond-aloitus. Bond-elokuvien tulee alkaa täysin elokuvaan liittymättömällä takaa-ajokohtauksella. Sinänsä tyylikkäästi toteutettu film noir-henkinen aloitus ei kuulu Bond-elokuvaan. Jotain asioita maailmassa pitää olla pyhiä. Alkutekstien jälkeinen taidokkaasti toteutettu Parkour-takaa-ajokohtaus yrittää hyvittää tökeröä alkua, mutta olen jo petetty. Sinänsä

Tunnari: Alkutekstien visuissa oli hyvää bond-henkeä, mutta tunnari on aivan kestämätön. Ehkä paskin bond-tunnari koskaan. Chris Cornell on joskus tehnyt hyviäkin biisejä (Soundgardenin kanssa), mutta Bond-tunnariksi hoilotus on pliisu, mitäänsanomaton ja munaton (add your favorite paska-adjective here). Älkääkä puhuko mistään nykyajasta mitään. Tina Turnerin Goldeneye on täysiverinen Bond-tunnari joka on tehty 90-luvulla, jossa on juuri oikeanlaista mahtipontisuutta. Kamalaa!

Pahis: Verta itkevä Le Chiffre (Mads Mikkelsen, Pusher II) jatkaa Blofeldin jalanjäljissä legendaarisena Bond-pahiksena. Häiriintynyt, väkivaltainen mutta kuitenkin pikkaisen ressukka. Olisin toivonut hänelle vielä Oddjob tai Jaws-henkistä aisaparia.

Naiset: Anteeksiantamatonta! Bond muhinoi vain yhden naisen kanssa elokuvassa kunnolla. Ehkä poliittisen korrektiuden aikakaudella tehdyissä Brosnan-ydinjätteissä tällainen on ennen tapahtunut, mutta muuten ennenkuulumatonta. Bond-kaunokaiset ulkonäöltäänkin elokuvien keskitasoa. Eva Green on paljon kuumempi tapaus vaikkapa Dreamerseissa. Ursula Andress ja Grace Jones eivät ole kohdanneet vielä voittajiaan kuumimpina bond-kaunottarina.

Itse Bond: Positiivinen yllätys! Daniel Craig hoitaa leiviskänsä huolella. Pientä miinusta loppupuolen tunteilusta, joka ei kuulu Bondin tyyliin. Ne, ketkä sanovat, että se liittyy Bondin kehittymiseen ihmisenä, ovat väärässä. Bond on täydellinen olento, ei mikään ihminen eikä hänen kuulu kehittyäkään ihmisenä. Lakoniset kommentit, itsevarma asenne, tyylikkäät asusteet ja pettämätön tyylitaju tilanteessa kuin tilanteessa luonnistuvat Craigilta sujuvasti. Bondiksi Craig tosin on liian vaalea, lihaksikas ja karvaton, mutta hyväksyttäneköön. Ehkä tämä on sitä nykypäivää.

Itse juoni: Pitkitetty loppua kohden. Muuten juuri sellainen kuin Bond-elokuvan kuuluukin olla. Matkustetaan mantereelta toiselle, romutetaan autoja ja lahdataan ihmisiä. Kuten nimestä voi ounastella elokuvassa pelataan myös pokeria. Itse en kovinkaan kummoinen korttihai ole, mutta pokerikohtaukset kuvattu ihan hyvin. Eriskummallisten kojeiden vähäisyys on miinusta. Tällä kertaa mieleen jäi oikeastaan vaan auton kautta toimiva ensiapuvälineistö.

Kaiken kaikkiaan menee Timothy Daltonin ja Brosnanien Bondien ohi, mutta 60- ja 70-luvun mestariteoksiin on vielä paljon matkaa. Daniel Craig saa luvan jatkaa, mutta vetistelyt on tulevissa elokuvissa jätettävä pois. Bond ei ole ihminen. James Bond on 007.

Värisuora.

Julkaistu alunperin: Pimp My Content HKI