Itse en vielä eilen Tavastialle saapuessani kuulunut “faneihin” sillä sain ensikosketukseni bändiin vasta tänä kyseisenä iltana. Heti ensitahdeista lähtien oli kuitenkin selvää että tulisin pitämään soitannasta, sillä ensimmäinen kappale toi läheisesti mieleen toisen eksentrisen norjalaisryhmän, Bogus Blimpin, joka on pyörinyt iPodissani jo joitakin vuosia. Tarjolla on siis hieman erikoisempaa indie-kamaa, eräänlaista kakofonista sirkusrokkia, jossa tyylilajilla ei ole niinkään väliä, kunhan se tehdään “Rock ‘n’ Rollin nimissä”, kuten solisti asian ilmaisi.

Mehukkaan musiikin lisäksi Kaizerit tekivät ensikappaleesta lähtien selväksi, että esiintymässä maailmanluokan keikka- ja showbändi. Lavarekvisiitta toi mieleen Söderkullan Mummolan interiöörin aina kaasunaamaripäistä kosketinsoittajaa myöten ja instrumentteina toimivat parhaaseen Stomp-tyyliin välillä myös rautakanget ja peltiset roskatynnyrit. Tunnelmat vaihtelivat miehisestä White Stripes-rockista Billie Jean -discosfääreihin kun taas välillä kitaristit tiluttivat ilmiselvässä Iron Maiden -nostalgiassa. Myös gospelmeininkiä tavoiteltiin keikan loppupuolella ja kuuluipa esitykseen Ennio Morricone -henkinen vislaustuokiokin (kontrabasisti on kuulemma Norjan mestari vihellyksessä, mitä ei näytteen perusteella ole vaikea uskoa).

Yleisö sai myös kysyä bändiltä kysymyksiä Talk-show-tyyliin kappaleiden välissä ja parhaat kysymykset palkittiin oluella jonka sai noutaa keikan jälkeen bäkkäriltä. Illan kruunasi kuitenkin yhtyeen täydellinen fuusio yleisön kanssa, kun laulaja nosti lavalle kymmenisen fania joraamaan täysillä samalla kun laulaja itse ja kitaristi lähtivät jammailemaan yleisön sekaan ja yläbaarin portaille. Kokonaisuutena erittäin menevä ja hymyn suupieliin nostattava, erittäin positiivinen kokemus. I like it Yeah!

—

Pixar ja etenkin sen keulakuva John Lasseter jatkavat voittokulkuaan uudella Rottatouille leffalla, joka on jälleen askel eteenpäin teknisesti järisyttävän upean ja samalla käsinkosketeltavan uskottavan (ei realistisen, vaan uskottavan) satumiljöön luomisessa valkokankaalle. Leffa on erittäin hyvä, mutta suosittelen ennen DVD:n vuokraamista käymään tarkastamassa Tennarin Pixar-näyttelyn.

John Lasseterin mukaan elokuvaan tarvitaan kolme asiaa: maailma, hahmo, ja tarina. Tämä on myös nyt Helsingissä olevan näyttelyn punainen lanka, ja etenkin hahmojen rakentamisen maailmaan on keskitytty vahvasti. Kun näkee, miten esim. ihmeperheen tarinan pienten sivuhahmojenkin kehittelyyn on teetetty kymmeniä eri versioita kymmenillä eri tekijöillä, muistaa arvostaa sitä valtavaa työmäärää joka on uhrattava näiden hurmaavien tarinoiden työstämiseen valmiiksi elokuvaksi. Hauskaa on myös huomata, että vielä digiaikana perinteiset kuvanveistäjät työstävät hahmot lopulliseen muotoonsa ennen niiden siirtämistä bittitilaan x, y ja z koordinaateiksi ja muiksi häkellyttävän monimutkaisiksi attribuuttien yhdistelmiksi.

Näyttely tarjoaa myös katsauksen Pixarin historiaan ja esillä ovat myös Hra Lasseterin ja Pixarin alkuaikojen tärkeimmät lyhytelokuvat, jotka näyttävät hieman kömpelöstä animaatiosta huolimatta yllättävänkin ajankohtaisilta. Hyvä tarina on toki ajaton. Hauskana kuriositeettina mukana on pari psykedeelisempääkin teosta (muistattehan ne ysärimusavideot jossa pökerryttävä määrä värejä ja geometrisia muotoja vyörytettiin musan tahdissa verkkokalvoille ihan vaan siksi että pystyttiin). Toy Story zoetrooppi on myös nasta, mutta epileptikot varokoot tätä. Tarinankehittelyvaiheeseen olisin kaivannut vielä hieman lisävalaistusta sillä tämä jäi ehdottomasti pienimmälle huomiolle, mutta yhtäkaikki kyseessä on erittäin yleissivistävä paketti kenelle tahansa leffojen/visuaalisten taitojen/tarinankerronnan diggareille.

Vankan tietoruiskeen jälkeen Pixarin rottamainen uutukainen on entistä nautittavampi, kuin illallinen hyvässä ravintolassa, jossa jokaisen ruoan alkuperä juottovasikan nimeä ja sukuhistoriaa myöten kerrotaan pikkutarkasti illallisseurueelle. Lisäksi maltan tuskin odottaa WALL-E elokuvaa, joka esillä olleista otoksista päätellen vie visuaalisen ilottelun jälleen uudelle tasolle – tällä kertaa robottien parissa.

Onpa hienoa – voisi ajatella joku joka pitää tuoleista. Minä en. Minä ajattelin, että Yrjä Kukkapuron näyttely oli ehkä tylsin näyttely ikinä, mutta en olekaan mikään tuolien ylin ystävä. Toisaalta ehkä sain mitä tilasin, Design Museon Yrjö Kukkapuron näyttelyssä on esillä nimittäin melkeimpä pelkästään tuoleja. 60-luvun tuoleja, 70-luvun tuoleja, 2008 vuonna suunniteltuja tuoleja, bambuisia, metallisia, mustia, valkoisia ja värikkäitä tuoleja. Näyttelyn vetonaulana tietysti Karuselli tuoli, jonka selkää tasaisesti syleilevän mallin Kukkapuro sai aikaiseksi istumalla katiskaan ja kipsaamalla selkänsä muodon sen jälkeen tuolin muotiksi.

[18.1.-6.4.2008 Yrjö Kukkapuro - huonekalusuunnittelija, Design Museo, 7€ aikuiset]

Museon alakerrassa oli sattumalta toinenkin näyttely: 18.1.-2.3.2008 SAUMA (Design as Cultural Interface). SAUMA näyttely miellytti kaikin puolin vaikka olikin suhteellisen suppea. Esillä oli Suomalaista muotoilua laajalti ja uusia kykyjäkin. Hienoa, että meillä on museon yläkertaan laittaa esille sellaisia nimiä kuin Yrjö Kukkapuro ja alakerta täynnä lupaavia uusia lahjakkuuksia.

SAUMA näyttelystä Design Museo kertoo näin: “SAUMA-näyttely esittelee suomalaista ajankohtaista innovatiivista muotoilua kansainväliselle yleisölle. Korkeatasoisen suomalaisen muotoilun pitkän perinteen jatkumosta näyttelyyn valituissa esineissä lähestytään uudella tavalla käytettävyyttä ja käyttökokemuksia sekä muotoiluprosessia. Esineissä testataan mukana kuljetettavuutta, tunnistuskykyä ja tapoja, joilla me navigoimme urbaanissa ympäristössämme. Niissä taiteen ja muotoilun välinen raja hämärtyy.”

(via otaku.anime.fi)

Mutta mitä tämä nyt sitten on? Sponsori on kaikkien tuntema luksuslaukkujen valmistaja Luis Vuitton, ohjaaja Mamoru Hosoda animen lahjakkaimpiin kuuluvia nousevia kykyjä ja visuaalisen tyylin suunnitellut Takashi Murakami Japanin nimekkäimpiä pop-taiteilijoita, jonka töihin allekirjoittanut ihastui Tennarin parin vuoden takaisessa Japan Pop -näyttelyssä. Viestin kanavana  toimii kuvanlaadullaan pröystäilemätön YouTube, jollaista Luksusbrändi tuskin olisi edes harkinnut vakavasti sanomansa levittämiseen pari vuotta sitten.

Tämä on jälleen erittäin mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten perinteisten medioiden valta-aseman vavahdellessa syntyy uusia tapoja päästä ihmisten mieliin ja puheisiin. Ihmisten laatukriteerit ovat muuttuneet: luovalta ja viihteelliseltä idealta sekä tuotannon laadulta vaaditaan selvästi enemmän kuin ennen, samalla kun median (“viimeisen metrin”) laatuvaatimukset ovat laskeneet radikaalisti. Tämä avaa mahdollisuuksia monenlaisiin uusiin toimintamalleihin (viiden minuutin lyhäri 30 sekunnin spotin sijaan…).

Vuittonin ja Murakamin rajoja rikkovaa yhteistyötä pääsi tarkastamaan myös Los Angelesin MOCAssa, jossa Murakamin disainaama kauppa oli eräs näyttelytöistä. Kauppa myi museon näyttelytiloissa Murakamin disainaamia Vuitton laukkuja yli kolmasosan kalliimmalla kuin vieressä Beverly Hillsissä. Sovinnaisuuden laitamia koetteleva tempaus on saanut paljon palstatilaa, mm. Suomen talousmediassa. Luis Vuitton onkin ainakin omasta vinkkelistäni kohottanut ajankohtaisuuttaan ja osakkeitaan tuntuvasti.

Saatuamme kirjamme valmiiksi Nikon kanssa päätimme juhlistaa sitä käymällä lounaalla. Vähän kivemmalla lounaalla. Tarkoitus ei ole alkaa kirjoitella ravintola-arvosteluita tänne Kummaan, mutta tämä oli taidetta. Chez Dominique loihtii lautaselle teoksia, joita ei voi olla kummastelematta, ihastelematta - tai syömättä. Chez Dominique tai CD, kuten kanta-asiakkaat kuulemma paikkaa tituleeraavat tarjoilee tavallisemmillekin kukkaroille unohtumattoman kokemuksen juuri lounaan muodossa: 39 eurolla saa kolmen ruokalajin verran maistaa mistä Michelin tähdet on tehty. Kolmen ruokalajin lisäksi saimme alkuun keittiön tervehdyksen, joka oli suupalallinen erilaisia makuja ja erilaisia juuri leivottuja sämpyläleipiä. Onhan neljä kymppiäkin paljon rahaa, varsinkin lounaasta, mutta verrattuna illallispöydän 139 euron yllätysmenuun, tuntuu se ihan siedettävältä. Oheiset kuvat on otettu omakätisesti kännykällä. Mikä ei ehkä kuulu etikettiin, mutta en voinut vastustaa kiusausta napata pari muistoa.

Ravintola on kulttuurikohde.  

Ja, pitäähän ihmisen syödä.  

Kohtuullisen mitäänsanomaton hiphop-dokumentti. Ainoa syy tarkastaa on pari totaalisen vaivaannuttavaa (artisteille) haastattelukohtausta. Dokkarin ohjaaja ei löydä juuri mitään kiinnostavaa näkökantaa juuri mihinkään.

HINTSUSTI MITÄÄN

From London To Brighton

Kengännauhabudjetilla kyhätty pakotrilleri on todella vaikuttavaa katsottavaa. Loppuvaiheessa elokuvaa tunnelma yltyy todella riivaavaksi. Tässä elokuvassa on myös eräs kuumottavimmista pahiksista pitkään aikaan.

TUOTANTOKUSTANNUSTEN ANARKIAA

Black Book

Jos Englantilainen potilas tapahtuisi toisessa maailmansodassa ja olisi hyvä elokuva, se olisi tämä. Verhoevenin elokuva on kaiken hypen arvoinen. Loistavat henkilöhahmot ja mielenkiintoinen juoni. Festareiden paras elokuva?

RAKKAUTTA ELOKUVAAN

Tulossa:

Cocaine Cowboys

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

Menneet:

Triangle

Honkkarifilkkojen pitkän lamakauden jälkeen kiinnostavaa rytinää. Loppua kohden päädytään aikamoisiin sfääreihin. Kolmen ohjaajan yhteispeli toimii eikä ole mikään gimmick.

LOPPUA KOHDEN YLTYVÄÄ ANARKIAA JA VÄHÄN RAKKAUTTA

 The Interview

Sienna Miller ja Steve Buscemi intiimissä indierainassa. Buscemi on aina loistava ja Sienna Miller on kaunis.

RAKKAUTTA (EPÄTOIVOISTA SELLAISTA)

This Filthy World

Törkyohjaaja John Watersin muistelu-standuptaltiointi. Jos et ole nähnyt miehen leffoja (eli olet sivistymätön juntti) kaikista jutuista ei saa välttämättä niin paljon irti, mutta kaiken kaikkiaan rattoisa ja rajoja rikkova puolitoistatuntinen.

TAATTUA ANARKIAA JO USEAN VUOSIKYMMENEN AJAN

Zoo 

Mustavalkoinen dokumentti hevosiin sekaantujista. Ei (onneksi) 4D-henkistä banaalia mässäilyä, mutta itselle tuli todella ahdistunut olo. Errol Morrisin manttelinperijä?

SAIRASTA RAKKAUTTA

Freestyle 

Kaltaiselleni hiphop-aktivistille ei tuonut juuri uutta materiaalia tai uusia puolia, mutta jos et tiedä freestylestä mitään niin kannattaa katsoa.

SANOJEN ANARKIAA JA RAKKAUTTA MUSIIKKIIN

Tulossa:

Beyond Beats & Rhymes

From London To Brighton

Black Book

Cocaine Cowboys 

Like A Dragon

Dai Nipponjin 

Black Book

Kuulemma erilainen sotaelokuva – eurooppalainen sotaelokuva, ja ohjaaja on ohjannut myös RoboCopin.

Like a Dragon

Kaikki puhuu Miikestä. On aika käydä katsomassa onko hypessä perää…

Maameren Tarinat

Studio Ghibili  – tarvitseeko sanoa enempää?

A Mighty Heart

Dokumenttimaisesti kuvattu draama lähi-idästä. Kiinnostaa vaikka pääosassa onkin Angelina Jolie.

Sharkwater

Yksi lempinimistäni on “Aquaman”.